Ajankohtaista

Toisena poikkeuskeväänä päästiin onneksi pelaamaan E-tyttöjen osalta sarja loppuun saakka. Koko kauden vahvoja otteita esittänyt Kuopion welhot otti sen minkä ansaitsi. Factorin kaksi tasaista joukkuetta haki koko vuoden kokemusta ja välillä koettiin suuriakin tappioita. Paikallisottelut olivat aina jänniä taisteluita. Vartan kohtaamiset olivat myös paikoin tiukkoja. Pari kertaa pystyttiin haastamaan myös welhot.

 

Lopputurnaukseen lähdettiin yhdistämällä molemmat joukkueet ja mukaan saatiin myös D-tytöissä treenaava viisikko. Jännitys nipisteli, niin tyttöjen, kuin huolto-ja valmennusjoukkojenkin vatsoissa. Lopputurnauksen ensimmäisessä ottelussa päästiin kokeilemaan päivän voimasuhteita vartaa vastaan. Ottelun askelmerkit olivat jännät ja maaleja tehtiin vuorotahtiin. Miesvartointi aika ajoin petti, muu taktiikka onneksi piti. D-tytöissä harjoittelevat 2009 syntyneet tytöt näyttivät tasonsa ja taitonsa jotta suurempi maalimäärä kirjattiin factorille. Ottelu päättyi Factorin tyttöjen 9-14 voittoon. Ensimmäinen voitto vartasta oli tosiasia ja riemu sen mukainen. Ottelun aikana oli itketty, naurettu, riemuittu ja taisteltu. Voitto tarkoitti samalla päivän finaalipaikkaa. Tässä kohtaa oltiin jo ylitetty lopputurnauksen odotukset.

Ottelun tilastot

Finaalin alla ja finaalin aikana jännityksen määrä kasvoi entisestään, sen pystyi aistimaan, kaikenlaista oli ilmassa. Tyttöjen keskuudessa uhkuttiin voitontahtoa ja näytönhalua sekä suurta pelaamista estävää jännitystä. Welhoja oli ajatus haastaa ihan tosissaan. Kuopion tytöt olivat eri mieltä ja vastasivat vahvasti alusta alkaen. Emme pystyneet kauden parhaimpaan suoritukseen finaalissa mikä tarkoitti pokaalin menemistä Kuopion tytöille lukemin 15-3 . Lämpimät onnittelut Welhoille tällä kaudella ansaitsitte mestaruuden! Factorin 17 maalista 16 maalia teki D:ssä treenaavat pelaajat. Joista suurin osa kirjautettiin Linda Lukkariselle.

Ottelun tilastot

Tunnerikas päivä iloisen bussimatkan saattelemana oli päätös kaudelle 2021. Tyttöjen tiet erkanevat ikäportaissa eteenpäin ja uusiin haasteisiin. Valmentajienkin polut kulkevat eteenpäin uusiin tuuliin!

Tsemppiä jokaiselle valitsemallenne tielle ❣️

Pitäkää urheilu elämässänne ja kasvattakaa sisua ja rohkeutta!

Kaikkea hyvää! Emi, Marga ja Hete