Ajankohtaista

Kontiolahden liikuntahallilla oli suurta urheilujuhlan tuntua, kun Savo-Karjalan alueen T12 sarjan tytöt taistelivat aluemestaruudesta. Päivän neljästä pelistä kolme päättyi yhden maalin erolla, joten tiukkoja ja tasaisia pelejä saatiin ihastella.

FB Factor – VarTa 15-9 (8-3, 4-1, 3-5)
Välierä otteluun Factorin tytöt saivat lentävän lähdön, kun 26 sekunnin kohdalla pallo oli toimitettu jo kolme kertaa Vartan maaliin. Muutenkin maaleja saatiin tehtyä tasaiseen mahtiin koko ensimmäisen erän ajan. Toisessa erässä maalitehtailu vähän laantui, mutta peli pysyi edelleen hyvin hallussa. Kolmannessa erässä haluttiin antaa kaikille tasaisesti peliaikaa ja erä pelattiin peräti neljän kentällisen voimin ja maalille vaihdettiin T10 joukkueen maalivahti. Lopulta peli selvästi Factorin nimiin maalein 15-9 ja katseet kohti illan finaalimatsia.

Ottelun tilastot

Valokuvia ottelusta

 

FB Factor – Welhot 4-3 (0-0, 1-3, 3-0) 
Finaaliottelu oli äärimmäisen tasainen ja ihan kumpi joukkueista olisi sen voinut voittaa. Molemmat joukkueet pelasivat luultavasti kauden parhaan pelinsä loppuottelussa. Ensimmäinen erä päättyi todella harvinaissti 0-0. Molemmilla joukkueilla oli omat maalipaikkansa, mutta veskarit olivat hyvällä torjuntapäällä. Toisen erän alkuun Welhot tarjosivat shokkihoitoa ja latoivat reiluun kahteen minuuttiin pallon kolme kertaa Factorin maaliin. Loppuerä oli taas tarkkaa pelaamista puolin ja toisin. Onneksi myös Factorin tytöt saivat maalihanat auki erän puolessa välissä. Kolmas erä oli edelleen vahvaa ja tasaista pelaamista molemmilta joukkueilta. Factorin tytöt pääsivät viisi minuuttia ennen loppua pelaamaan ylivoimalla ja saivat tehtyä kavennusmaalin. Puolitoista minuuttia ennen loppua Factorin tytöt tulivat väkisin tasoihin ja 45 sekuntia ennen loppua 4-3 johtoon. Viimeiset hetken olivat valtavaa puolustustaistelua jokaiselta tytöltä ja summerin soidessa Factorin tytöt pääsivät juhlimaan aluemestaruutta.

Ottelun tilastot

Valokuvia ottelusta

Kausi on nyt saatu päätökseen sarjapelien osalta. Tytöillä on vielä edessä Särkänniemen Salibandy Cup toukokuun alussa joten sinne asti vielä aktiivisesti treenataan. Kiitokset kaikille joukkueen pelaajille ja toimihenkilöille kaudesta. Isot kiitokset myös joukkueen yhteistyökumppaneille ja talkooväelle kauden mahdollistamisesta. Kiitos myös kaikille vastustajille mukavasta kaudesta.