Ajankohtaista

T16 alueloppuhuipentuma pelattiin 2.4. Varkaudessa, jonne päätettiin matkustaa omilla autoilla. Korona-aika kuitenkin testasi Factorin joukkuetta, kun viikolla yksi kyydeistä sekä kaksi pelaajista jäi sairastumisen takia pois. Myös toinen pelaaja tippui terveyssyistä pois kokoonpanosta pari päivää ennen turnausta. Haasteet eivät kuitenkaan loppuneet siihenkään, kun maalivahtimme ilmoitti lähtöaamuna olevansa sairas. Parin puhelun jälkeen pikakomennuksella mukaan saatiin onneksi Oona ja näin kokoonpano oli 11+1 pelaajaa. Factorilla oli haastava päivä, mutta suorituksiin on oltava tyytyväinen ottaen huomioon, että pelaajista vain yksi oli T16 ikäinen.

FB Factor – VarTa 6–7
Kaikki panokset laitettiin ensimmäiseen peliin, sillä voittaja suuntaisi finaaliin ja täten myös valtakunnalliseen loppuhuipentumaan. Tavoitteena oli taistella täysillä loppuun asti ja pitää hauskaa. Pelin alku oli tasainen ja Factori aloitti varmasti. Tavoite oli tehdä ottelun ensimmäinen maali, missä Aino onnistui viiden minuutin pelin jälkeen. Aino jatkoi maalintekoa pari minuuttia myöhemmin ja ensimmäistä kertaa mukana ollut T14 vahvistus Iina lisäsi johtoa pian jo 3–0 lukemiin. Ensimmäinen erä päättyi 3–1 lukemiin, kun vastustaja pääsi kaventamaan ylivoimalla. Toinen erä oli kuitenkin Factorille vaikea ja johtoasema kääntyi pian takaa-ajoasemaan. Juuri ennen erän loppua Linda onnistui tasoittamaan 4–4. Kolmas erä aloitettiin vahvemmin ja Linda iski jälleen. Vastustaja pääsi kuitenkin takaisin tasoihin ja Factorin saadessa jäähy pelin lopussa, pääsi VarTa iskemään ratkaisumaalin. Aikalisällä haettiin viimeiset tsempit viimeisiin 50 sekuntiin, mutta tällä kertaa Factor ei aivan voittoon yltänyt.

Factorin pistetytöt: Aino 2+3, Linda 3+0, Eimi 0+2, Iina 1+0, Minni 0+1

Ottelun tilastot

FB Factor – Hatsina 6–11
Pronssipelissä tavoite pistää viimeiset voimat kentälle ja päättää kausi lippu korkealla. Alku lähti jälleen hyvin ja Factor meni nopeasti 3–0 johtoon. Ensimmäisessä pelissä nähty hiipuminen kuitenkin kohtasi jälleen ja loppupuolisko pelistä meni vääntämiseksi eikä peli luistanut. Vastustaja selkeästi lämpesi Factoria hitaammin ja kun he pääsivät vauhtiin, tuli ikä- ja kokoero selväksi – siksi siihen nähden onkin oltava ylpeä, kuinka nuorella joukolla pystytään taistelemaan vanhempia pelaajia vastaan. Vaikka moni Factorin pelaajista taisteli kovasti loppuun asti, pääsi vastustaja viimeisillä minuuteilla rokottamaan useaan otteeseen ja vain kahden maalin ero venyi lopulta viiden maalin häviöön.

Factorin pistetytöt: Linda 6+0, Aino 0+2, Hilma 0+2, Kiia 0+1, Iina 0+1

Ottelun tilastot

Maalivahdin polvisuojat olivat jonnekin kadonneet, joten aamun haasteiden lisäksi tähän turnaukseen luotiin Oonalle polvisuojat pallosäkistä löytyneistä liiveistä, jotka taiteltiin ja teipattiin paikoilleen. T16-sarja oli monelle sopiva lisähaaste omien pelien lisäksi ja tähän viimeiseen turnaukseen myös moni pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan taitojaan. Erityismaininnan ansaitsevat Iina, Kiia sekä Venla, jotka olivat ensimmäistä kertaa vanhempien tyttöjen peleissä mukana ja suoriutuivat siitä erittäin hyvin.