Ajankohtaista

Kuukauden pitkä odotus oli takanapäin ja perjantaina puolenpäivän aikaan linkka suuntasi keulansa kohti Helsinkiä ja SM-lopputurnausta. Sitten syyskuun alun jälkeen ei joukkue ollut päässyt pelireissuun koko joukkueen voimin, mutta kauden tärkeimpien pelien alla jokainen tyttö oli saatu pelikuntoon. Ainoa huolenaihe oli joukkueen pelituntuma, kun runkosarja oli päättynyt jo 19.3. ja sen jälkeen oli pelattu vaan muutama treenimatsi.

 

Eräviikingit – FB Factor 7-2 (2-2, 4-0, 1-0)
Lopputurnauksen avauspelissä vastassa oli runkosarjan kakkonen Ervi. Ervistä on kauden aikana tullut tuttuakin tutumpi joukkue, joka on kohdattu jo neljä kertaa. Näistä peleistä Factorin tytöille kolme voittoa ja yksi peli päättyi tasan. Tällä kertaa voitto meni kuitenkin selkeästi Erville. Ensimmäinen erä oli vielä tasainen, mutta toisessa erässä Ervi takoi neljä maalia ja meni menojaan. Kolmas erä oli enää pelailua. Ottelun jälkeen tyttöjen kanssa juteltiin että jos jonkun pelin viikonlopun aikana sai hävitä niin se oli tämä.

Factorin pistetytöt: Elsa 1+0, Saara 1+0, Jennica 0+1, Tuuli 0+1

Ottelun tilastot

Valokuvia ottelusta

 

FB Factor – SPV 7-5 (2-2, 1-2, 4-1)
Ervi tappion jälkeen homman juoni oli että SPV oli pakko voittaa jos mielii päästä sunnuntain mitalipeleihin. Ensimmäiset kaksi erää peli oli edelleen todella takkuista ja väkinäistä. Toisella erätauolla sovittiin että nyt ruvetaan kannustamaan toisiamme ja hoidetaan homma kotiin. Maali kerrallaan tytöt kirivät maalieroa kiinni ja lopussa vielä muutamalla maalilla ohi ja kohti sunnuntain mitalipelejä. Pelien jälkeen vielä yhdessä syömään ja pelaamaan lasersotaa Mega Zoneen.

Factorin pistetytöt: Saara 2+1, Sira 1+2, Moona 1+0, Jennica 1+0, Liina 1+0, Lilja 1+0, Tuuli 0+1, Maija 0+1

Ottelun tilastot

Valokuvia ottelusta

 

SBS Wirmo – FB Factor 2-4 (0-1, 0-1, 2-2)
Hyvin nukutun yön jälkeen Mosahallille saapui latautunut ja itsevarmuutta huokuva joukkue. Factorin tytöt olivat päättäneet että välieräpeli voitetaan ja mennään finaaliin. Peli oli alusta alkaen Factorin hallintaa ja riittävä määrä maaleja saatiin tehtyä jokaiseen erään. Edes kolmannen erän lopun Wirmon kirivaihde ei saanut Factorin tyttöjä paniikkiin ja summerin soidessa tytöt pääsivät tuulettamaan ansaittua paikkaa SM-finaaliin.

Factorin pistetytöt: Nepe 1+1, Saara 1+0, Jennica 1+0, Lilja 1+0, Kaisa 0+1, Sira 0+1

Ottelun tilastot

Valokuvia ottelusta

 

FB Factor – Eräviikingit 6-5 (2-1, 2-2, 2-2)
Välierän jälkeen hyvää ruokaa ja päiväunet ja sen jälkeen ajatukset finaalipeliin. Finaalissa vastassa turnauksen kotijoukkue Ervi ja Mosahallin kiihkeä kotiyleisö. Factorin tytöt eivät säästelleet mitään finaalissakaan vaan vauhtia riitti pelin alusta loppuun asti. Molemmat joukkueet johtivat peliä vuoronperään ja jännitettävää oli aivan loppuun saakka. Tunnelma hallissa oli aivan mahtava ja loppusummerin soidessa se suorastaan räjähti. Factorin tyttöjen mahtava kausi päättyi näin historialliseen Suomenmestaruuteen.

Factorin pistetytöt: Nepe 3+0, Kaisa 0+2, Jennica 1+0, Minea 1+0, Lilja 1+0, Maija 0+1, Nella 0+1

Ottelun tilastot

Valokuvia ottelusta

 

Factorin Suomenmestaruuden uutisointi eri medioissa

Salibandyliitto 

Pääkallo.fi

Karjalainen

Pielisjokiseutu

Suuri kiitos kaudesta kaikille joukkueen jäsenille, pelaajien vanhemmille, yhteistyökumppaneille, faneille ja vastustajille. Ensi kaudella nähdään taas!