Ajankohtaista

Jo aikaisemmin keväällä julkaistu vastuuvalmentaja Heidi Tahvanainen saa valmennustiimiinsä mukaan Sini Tuunasen ja Jere Mutasen. Valmennustiimin täydentää maalivahtivalmentaja Jenna Väisänen.

Sini on malliesimerkki, miten Factorin valmentajapolulla voi edetä. Sinin valmennusura alkoi E-tyttöjen apuvalmentajana kaudella 2016-2017 hänen ollessa vasta 18-vuotias. Kaksi seuraavaa kautta hän toimi ikäluokan vastuuvalmentajana. Kaudella 2019-2020 Sini siirtyi D-tyttöjen apuvalmentajaksi ja kaksi edellistä kautta hän on toiminut D/T14 tyttöjen vastuuvalmentaja sekä T16 aluesarjajoukkueen vastuuvalmentajana. Nyt on Sinin aika hypätä taas uusiin haasteisiin valtakunnallisen sarjan valmentajan paikan myötä.

Jere tuo valmennustiimiin uusia tuuli yli lajirajojen. Jeren oma urheilutausta on pesäpallon ja lentopallon parista. Pesäpallossa KiPan kasvatti on voittanut useita SM-mitaleja eri juniori-ikäluokissa, joten hän tietää hyvin mitä menestyminen junioriurheilussa vaatii. Jerellä on valmennustaustaa pesäpallon puolelta niin junioreiden, kuin naistenjoukkueen parista. Työnsä ja koulutuksensa puolesta Jerella on paljon kokemjusta ohjaamisesta ja tiimivalmennuksesta. Jere on aikaisemmin toiminut Factorissa joukkueenjohtajan ja johtokunnan jäsenen rooleissa. Sekä toiminut strategiaryhmän puheenjohtajana.

Jenna toimii tulevalla kaudellakin kaikki Factorin tyttöjoukkueiden maalivahtivalmentajana. Menneellä kaudella aloitettu homma on tuottanut mainioita tuloksia kaikissa niissä ikäluokissa (T16-T10) missä joukkueilla on jo vakituiset maalivahdit.

 T16 joukkue aloittaa harjoittelun viikolla 20 ja tavoitteena on pelata SM-sarjaa kaudella 2022-2023.

 Mahtavaa että Sini ja Jenna jatkatte valmentamista ja tervetuloa Jerelle mukaan Factorin valmentajiin

 Jos olet kiinnostunut pelaamaan Factorin T16 joukkueessa, niin ole yhteydessä Heidi Tahvanaiseen, 050-3093871 tai heidi_tahvanainen@hotmail.com