Ajankohtaista

Päivä alkoi harvinaisen huonosti, mutta hyvin pian tytöt löysivät takaisin raiteille.

Josba – FB Factor Carelia 5–3
Ensimmäisestä pelistä ei paljoa sanottavaa jäänyt. Ihan kuin olisi unohdettu koko­naan kuinka pelataan eikä kentällä nähty pilkahdustakaan tutusta Carelian pyörityksestä. Nöyryys koitui Carelian kohtaloksi, kun palloon ei annettu painetta. Vastustajan annet­tiin juosta hyökkäykseen eikä puolustus ollut lähimainkaan kohdillaan. Erityisesti Liina näytti ottelussa esimerkkiä ja tsemppasi joukkuetta, mutta peli ei vain millään lähtenyt kunnolla käyntiin.

Ottelun tilastot

FB Factor Arctic – Apassit 7–0
Arctic otti heti alusta homman haltuun ja voi kuinka helpolta peli näyttikään. Arctic on ottanut selkeitä kehitysaskeleita ja joukkueen pelaaminen on noussut uudelle tasolle. Puolustus toimi loistavasti ja Irkku pelasti loput maalintekoyritykset varmoin ottein.

Ottelun tilastot

FB Factor Carelia – Coach team 12–0
Tämän pelin lukemat osoittavat hyvin, että Carelian peli on edelleen huikeaa ja päivän ensimmäinen peli oli vain hetken notkahdus. Tytöt pelasivat siististi, pallo pysyi lavassa, peli pyöri ja puolustus saatiin tiiviiksi. Pallo ja peli oli täysin Carelian hallussa ja pelaajat osoittivat innostusta kehittämään peliään entisestään. Näimmekin pakkimme Eimin myös hyökkääjän roolissa ja maalihan siitä syntyi.

Ottelun tilastot

Welhot keltainen – FB Factor Arctic 0–9
Arctic jatkoi tyystin suvereenia peliään eikä vastustajan vikkelimmätkään pelaajat mahtaneet mitään. Karvaus oli muun muassa hyvin kohdillaan ja mikä hienointa, olivat rikkeetkin vähäisiä. Puolustus pääsi taistelemaan ahkerammin ja vaikka paine pääsi muutamaan otteeseen kasvamaan omassa päässä, pysähtyi pallo viimeistään Irkun hyppysiin. Tässä pelissä päästiin myös näkemään, kun Irkku nap­pasi itselleen syöttöpisteen heittämällä pallon kentän läpi aina Sallan lapaan, joka painoi pallon vastustajan verkkoihin.

Ottelun tilastot

Nousujohteinen päivä, jonka kolme nollapeliä jättivät iloisen mielen. Ensimmäinen peli saattoi olla tuskainen, mutta enemmän kertoo se, kuinka siitä noustiin. 31 tehtyä maalia ja 5 päästettyä maalia. Ei huono.