Ajankohtaista

Runkosarjan viimeisessä turnauksessa mukana oli 7 C-ikäistä tyttöä, 4 D-ikäistä peluria ja tämä kuvassa oleva veikeä nelikko on vielä E-ikäisiä. Tällä tavalla tarjoamalla pelejä vanhempien tyttöjen sarjoissa ja kokeilemalla omia rajoja saamme kasvatettua tulevaisuuden lupauksia. Nämäkin kuvan tytöt ovat omassa ikäluokassaan (2006) huipputasoisia pelaajia.

Sudet – FB Factor 1-13 (0-7,0-2,1-4)

Pelin alku oli vauhdikas ja ensimmäinen maali syntyi vain 10 sekuntia pillin vihellyksestä. Ensimmäisen erän alussa maaleja tuli liukuhihnalta noin minuutin välein ja erä päättyikin Factorin vakuuttavassa 0-7 johdossa. Toinen erä menikin kikatteluksi ja keskittyminenkin herpaantui, joten tuloksena edelliseen erään verrattuna oli vain kaksi maalia. Kolmenteen erään tytöt sitten ryhdistäytyivät ja peli alkoi taas sujua mallikkaammin. Vastustaja sai erän alussa yhden maalin, mutta FB Factorin tytöt viimeistelivät ottelun loppulukemiksi 1-13 ajassa 40.57. Maalivahtina E-tyttöikäinen Saara esiintyi mallikkaasti. Kokonaisuutena peliä voisi kuvailla hidastempoiseksi, mikä on tyypillistä tasoerojen ollessa suuria.

Pistetytöt: Silja 3+2, Tiia 2+3, Iita 1+3, Veera N 2+0, Jennica 1+1, Netta R 1+1, Niina 1+1, Jenna 1+1, Aino 1+0

Maalikooste

FB Factor – Crackers 10-2 (3-2,4-0,3-0)

Tytöt kuvailivat toista peliä paremmaksi ja Crackers antoikin todella hyvän vastuksen pelin loppuun saakka. Vastustaja oli pelin alkumetreillä hetken aikaa jopa johtoasemassa. Tästä sisuuntuneina tytöt aloittivat maalikarkelot ja ottelu päättyi lopulta Factorin 10-2 voittoon. Kaikki kolme Factorin ketjua pelasivat loistavaa syöttelypeliä ja jokaisesti pallosta taisteltiin loppuun asti. Maalivahti Jennicalta nähtiin muutama upea paraatitorjunta, ja ensimmäistä kertaa mukana olleet E-tyttöikäiset pelaajat eivät hävinneet pelin tasossa juurikaan isommilleen.

Pistetytöt: Silja 4+1, Tiia 0+3, Niina 2+0, Salla 2+0, Jenna 1+1, Aino 1+0, Netta R 0+1, Iita 0+1, Veera N 0+1

Maalikooste

C-tyttöjen valtakunnalliset playoff-karsinnat pelataan 18-19.3. jossain päin Suomea. FB Factorin tytöt kohtaavat ensimmäisessä pudotusottelussaan Sisä-Suomi/Länsi-Rannikko alueen voittajan. Tarkempi ottelukaavio löytyy Salibandyliiton nettisivuilta.