Ajankohtaista

FB Factorin isoimpien tyttöjen sarjapelit on saatu kauden 2018-2019 osalta päätökseen ja nyt on hyvä hetki suunnata jo katseet tulevaan. A-D-ikäisten tyttöjen valmentajat ovat ensi kaudella seuraavat:

A- ja B-ikäiset (2000-2002 ja 2003-2004)
Mika Karhapää

C-ikäiset (2005-2006)
Markus Holopainen
Lassi Tahvanainen

D-ikäiset (2007-2008)
Heidi Tahvanainen
Sini Tuunanen
Iisa Pantsari

FB Factorin vanhimmat tyttöjuniorit ovat tulevalla kaudella Mikan vastuulla. Mika on valmentanut Factorin A- ja B-ikäisiä koko seuran olemassa olon ajan kaudesta 2016-2017 alkaen. Mika on tehnyt pitkäjänteistä työtä vanhimpien tyttöjen kanssa ja on todella hienoa, että hän haluaa jatkaa tehtävässään myös tulevaisuudessa. Vanhimpien tyttöjunioreiden Try In -jakso tullaan pitämään huhtikuussa ja sen jälkeen olemme viisaampia mihin sarjoihin tyttöjä ilmoitetaan pelaamaan ensi kaudella ja muodostetaanko joukkueet omin voimin vai yhteistyössä jonkun toisen seuran kanssa. A- ja B-ikäisissä pelaajamäärät alkavat olla jo hyvin rajalliset jokaisella seuralla, joten toivotaan, että kevään aikana saadaan kasattua yhteisiä joukkueita alueen tytöistä, joilla on sitten mahdollisuus pärjätä myös valtakunnallisestikin.

C-tytöt saavat tulevalle kaudelle uudet valmentajat, kun A- ja D-tyttöjen valmennuksessa menneellä kaudella mukana ollut Markus siirtyy joukkueen valmentajaksi. Markus on valmentanut tyttöjunioreita eri seuroissa 8 vuoden ajan. Markus saa kaverikseen välivuoden aktiivivalmentamisesta pitäneen Lassin. Lassi valmensi kaudella 2017-2018 Factorin D-tyttöjä, joka on käytännössä sama joukkue joka pelaa tulevalla kaudella C-tytöissä. Näin ollen C-tytöillä on tutut valmentajat, joiden kanssa voi lähteä tavoittelemaan SM-sarjapaikkaa seuraavien vuosien aikana. C-tyttöjen Try In -jakso pidetään toukokuussa.

D-tyttöjen valmennustiimistä löytyy niin kokemusta kuin nuoruuden intoa. Ensi kaudella D-tytöt ovat 2007-2008 syntyneitä, niin valmennustiimi rakennettiin sen mukaan, että siitä löytyy valmentaja sekä kuluneen kauden D- että E-tyttöjen valmennustiimeistä. Näin jokaiselle tytölle löytyy tuttu ja turvallinen valmentaja myös ensi kaudella. Kokemusta valmennustiimissä edustaa Heidi, joka menneellä kaudella luotsasi Markuksen kanssa D-tytöt Kaakkois-Suomen aluemestareiksi. Kokeneelta valmentajalta löytyy myös hieno peliura, jossa pelejä on pelattu aina I-divisioona tasolle saakka. Kuluvan kauden E-tyttöjen valmentajiin kuulunut Sini hyppää kolmen E-tyttövalmennusvuoden jälkeen D-tyttöjen mukaan. Sini on kuluvan kauden aikana suorittanut useita valmentajakoulutuksia ja saa näin ensi kaudelle uusia haasteita uuden ikäluokan myötä. Valmennustiimin täydentää Iisa, joka valmensi kaudella 2017-2018 Sinin kanssa E-tyttöjä. Kuluvan kauden Iisa oli opiskelemassa muuallapäin Suomea, mutta palaa nyt takaisin Factorin valmentajien joukkoon. D-tyttöjen treeneihin ja joukkueen toimintaan voi tulla tutustumaan ihan milloin vain, tarkempia tietoja joukkueen harjoitteluaikatauluista löytyy nettisivuiltamme. D-tytöt osallistuvat ensi kaudella aluesarjaan kahden tai jopa kolmen joukkueen voimin.

E- ja F-tyttöjen valmennukset julkaistaan myöhemmin keväällä, kun E-tyttöjen lopputurnaus on saatu pelattua.

A-C-tyttöjen Try In -jaksojen ajankohdat ja paikat ilmoitetaan huhtikuun aikana.